perjantai 18. marraskuuta 2011

Akustiikka ja sen parantaminen, Osa 2 : Ensimmäiset heijastukset

   Ihan ensimmäisenä pitää pyytää anteeksi etten ole kirjoittanut tekstiä pitkään aikaan. Koitan saada nyt tämän blogisarjan nopeasti valmiiksi, että päästään jatkamaan taas jostain uudesta aiheesta.

    Ensimmäiset heijastukset ovat ääniä, jotka ovat kulkeneet korvaasi seinän kautta. Ongelman ydin on siinä, että ihmiskorva ei kykene kuulemaan pientä viivettä heijastuksen ja kaiuttimesta suoraan tulevan äänen välillä vaan ihminen mieltää näin lähellä toisiaan olevat äänet yhdeksi. Tämä saa aikaan sen, että ääni vääristyy huoneessa ennen kuin kuulija kuulee sen. Tämä johtuu siitä, että seinän tai katon kautta kulkenut ääni saapuu korvaan hieman eri vaiheessa kuin suoraan kaiuttimesta tuleva ääni. Se aiheuttaa sen, että osa taajuuksista tehostuu hieman ja toiset leikkautuu. Miksaaja ei siis kuule totuuden mukaisesti miksaamaansa musiikkia. Se on yksi syy miksi tästä ongelmasta pitää päästä eroon.

   Toinen syy on stereokuva. Stereokuva kertoo ihmiselle mistä suunnasta ääni tulee. Normaalissa stereomusiikissa mikään soitin ei ole miksattu täysin samalle kohtaa stereokuvassa ja jotta tämä on mahdollista, tulee stereokuvan olla tarkka. Ensimmäiset heijastukset sekoittavat stereokuvan, koska oikeasta kaiuttimesta lähtevä ääni kulkee vasemman seinän kautta vasempaan korvaan sekä oikean seinän kautta oikeaan korvaan. Oikea ja vasen signaali siis sekoittuvat keskenään ja äänen suunnan hahmottaminen vaikeutuu huomattavasti. Kirjoitan stereokuvan "layoutista" eli siitä mihin mitäkin soittimia sijoitetaan joskus toisella kertaa.

   Mitä keinoja ensimmäisten heijastuksien poistamiseen sitten on? Oikeastaan mieleeni tulee vain yksi ja se on akustointipaneelit seinissä ja katossa. Lisäksi kaiuttimen ja kuulijan välissä oleva pöydän osa pitäisi saada vaimennettua. Akustointipaneeleita ei kuitenkaan heitellä seinälle mielivaltaisesti tai vuorata "varmuuden vuoksi" koko huonetta niillä. Olen itsekkin tehnyt tämän virheen joskus aikoinaan. Huone halutaan pitää luonnollisen kuuloisena, mutta miksaajan kuuntelupiste halutaan saada akustisesti paremmaksi. Akustointi tulisi asentaa joko etu- tai takaseinään (toiseen tulee diffuussori josta lisää seuraavassa tekstissä), kumpaankin sivuseinään sekä kattoon.

   Mihin kohtaan akustointipaneelit tulisi asentaa? Tämä selviää avustajan ja pienen peilin avulla. Pyydä avustajaa siirtämään pientä peiliä seinää pitkin ja pyydä häntä pysähtymään kun näet kaiuttimen peilin kautta kun istut kuuntelupisteessä. Käy tällä tavalla läpi jokainen kohta mihin akustointipaneeli on tulossa. Merkitse seinään kohdat ja asenna paneelien keskikohdat näille merkeille. Paneelit voivat olla pituudeltaan vaikka lattiasta kattoon, kunhan ne ovat sivuttaissuunnassa oikealla kohdalla. Leveydeltä akustointipaneeli voi olla esimerkiksi 600mm, koska paneelin tekemiseen käytetty kivivilla on leveydeltään 600mm. Ylimääräinen  leveys paneelissa antaa miksaajalle hieman enemmän liikkumatilaa kuuntelupisteessä. Stereokuvaa säätäessä miksaajan tulisi pysyä ns. sweet spotissa eli kaiuttimien ja kuuntelijan luoman kuvitteellisen kolmion kärjessä.

   Kirjoitan akustointipaneelien tekemisestä myöhemmin oman tekstin.

-Tommi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti